tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Päivitystä

Maratontreenit on toistaiseksi jäissä, mutta voi olla että kunhan kesäiset juoksukelit alkavat, niin HCM täytyy käydä kipittämässä.
Muutama päivä duunia ja sitten siirrymme ansaitulle talvilomalle pohjoiseen. Tänä talvena hankittiin koko perheelle sukset ja kelejä on riittänyt. Tänään alkoi tosin näyttää huonolta, sillä lumet sulavat silmissä. Jep, lyhyestä virsi kaunis. Shalom!

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Marraskuuta vielä

Kirjoitetaan nyt yksi postaus, jottei tule ihan tyhjä marraskuu. Olimme eilen työnantajani järjestämissä pikkujouluissa, mikä oli perinteisistä suomalaisista pikkujouluista poiketen suunnattu lapsille. Neuvotteluhuoneet oli muutettu leikkihuoneiksi, ruokalassa oli tarjolla karkkia, limua, ilmapalloja, erilaisia esityksiä, pelejä, jne. Alakerran parkkihallista löytyi disco vähän vanhemmille lapsille ja nuoremmille oli tarjolla jos jonkinlaista karusellia. Hieno tapahtuma, kiitos IBM ja monen monituiset vapaaehtoiset, jotka mahdollistavat tämän perinteen.

Oona ajelulla:



ja tytöt leppäkertun kyydissä:



Tänään kävimme koko perheen voimin ostamassa joulutilpehööriä eli jouluvaloja, pari joulunukkea sekä kynttilöitä. Bauhausin joulupukki pelotti Oonaa kovasti, mutta Emmi otti enemmän kontaktia.

Sitten asiaan, juoksut ja muu urheilu on ollut vähissä, viimeisen viikon aikana kolme lenkkiä, á 5km. Eka puolisko kävelyä ja loppupuoli sitten juoksua takaisin.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Nummelaa

kiertämässä. Kiipesin harjulle ja sieltä Nummelan keskustaan, takaisin harjulle ja sieltä kotiin. Aikaa vierähti miltei tunti. Normilenkki.

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Palauttelua

Edellisestä lenkistä ehti kulua kolmisen tuntia ja siinä ajassa ehdin syödä ja lepuutella. Vaimo lähti kuuden jälkeen sauvakävelylle ja puhui minut mukaansa (ei kyllä tarvinnut paljoa houkutella...). Kiertelimme pimenevässä illassa Hiidenrantaa n. 45 minuuttia, kohtuullisen hyvällä vauhdilla.
Huomenna voi olla paikat kipeänä - eilisen salirääkin tulokset tuntuvat yleensä vasta toisena päivänä ja jalatkin on saaneet tänään yllin kyllin liikuntaa.

Pitkällä

Aamupäivä ripusteltiin tauluja seinälle, sahailtiin vähän polttopuita ja muuten vain vietettiin rauhallista sunnuntaipäivää. Yhden maissa lähdin sitten juoksemaan ja suuntasin harjun yli kohti Nummelan keskustaa. Välillä ripotteli vähän vettä, mutta pääosin selvisin kastumatta.

Aikaa vierähti 01:21, mikä on tämän hetken mittapuun mukaan jo pitkä lenkki. Jeps, hyvä fiilis.

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Salia

Lähdettiin illallisen jälkeen vaimon kanssa salille, jossa treenailin lähinnä yläkroppaa sekä jonkin verran soutua. Aamupäivä oltiin Sellossa, Lippulaivassa sekä Ikeassa. Huomenna sitten juoksemaan, pidempi lenkki voisi olla asiaa. Tosin jos vettä sataa koko päivän, niin sitten jää lenkit väliin. We'll see...

maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Illan pimetessä

Lähdin puoli seitsemän aikaan harjulle ja tarkoituksena oli ehtiä kiertää lentokenttä valoisan aikaan. Ei onnistunut, pimeä laskeutui jo ennen seitsemää ja otsavalolla olisi ollut käyttöä. Harjulla on lyhyet radat valaistuja, mutta lentokentän kiertävä rata on ns. pimeä. Asiaan, illallinen ei ollut vielä ehtinyt oikein laskeutua ja siitä syystä oli raskas juosta. Kävelin jyrkimmät ylämäet ja hölköttelin tasaisemmat osuudet. Ihan asiallinen lenkki...

lauantaina, lokakuuta 11, 2008

Syksyä

Tänään on ollut kostea päivä, aamulla satoi tihkua ja oli kovin syksyinen keli. Iltaa kohden sade loppui ja lähdin kuuden jälkeen juoksemaan. Kiertelin Hiidenrantaa ristiin rastiin, pyöräteillä sai olla tarkkana ettei liukastu märkiin vaahteranlehtiin, joilla asfaltti oli vuorattu. Juoksu oli raskasta, viime viikkoina on tullut syötyä ylenmäärin, puntarille en ole rohjennut mennä. Olin mennä viikolla työmatkalla Berliinissä. Katselin kaupunkia heti sillä silmällä eli siellä voisi juosta vielä joskus maratonin. Kaupunki on tasainen, siellä on paljon nähtävää ja lento sinne kestää alle kaksi tuntia.

Anyway, sauna maistui lenkin jälkeen. Juoksua kertyi n. puoli tuntia.