tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Vetoja

Tulin töistä, käytin koiran lenkillä ja lähdin juoksemaan. Tänään ajattelin ottaa vaihtelua tasapaksuun nylkyttämiseen ja juoksin 6 x 3 min vedot, välissä 5 min palautukset. Vaihtelu virkistää, totta tosiaan. Vedot meni vauhdilla 4:30 - 5:00 min/km ja palautukset 6:00 - 7:00 min/km. Hyvä lenkki ja keli oivallinen juoksemiseen.

Aika 01:00, matka 10,2km, keskiarvosyke 157.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Aamulenksaa

Lähdin seiskan pintaan aamulenkille, juoksin Nokkalanniemeen ja sieltä länteen ja kiersin Tiistilän kautta takaisin kotiin. Aurinko paistoi ja lämmintä 16 astetta.

Aika 44:11, keskiarvosyke 144, matka 7,1 km.

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007

Juhannusraportti

Jussit juhlittiin hyvin rauhallisesti, torstaina ajettiin appivanhempien mökille Paraisille, syötiin hyvin, ulkoiltiin ja leikittiin lasten kanssa. Lenkilläkin piti käydä, mutta en jaksanut. Sen sijaan otin lunkisti ja kävin kalastamassa:



Saaliina 5 haukea, puolesta kilosta kahteen ja puoleen kiloon.

Sain nimipäivälahjaksi Auli Irjalan kirjan Meren selkä taittuu. Kirja kertoo Aulin ja hänen miehensä maailmanympäryspurjehduksesta, jonka he tekivät Kristiinalla vuosina 2001 - 2005. Mielenkiintoinen kirja, pitää yrittää ehtiä lukemaan se alkuviikosta loppuun.

Mutta sitten taas asiaan. Ajoin aamulla kotiin, siivosin asunnon, käytin koiran lenkillä ja lähdin juoksemaan. Juoksin reippaan kympin, lämmintä reilut parikymmentä ja aurinko paistaa. Lämmin oli ilma ja hiki puski pintaan ihan kunnolla. Ensi viikolla otetaan taas aamulenkit kuvioihin mukaan.

Aika 01:04, matka 10,3km, keskiarvosyke 153.

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Jussia

Tämä viikko on mennyt enemmän tai vähemmän muissa kiireissä ja juoksut on jäänyt vähiin. Aletaan sitten ensi viikolla petraamaan tilannetta.

Ei muuta kuin oikein hauskaa keskikesän juhlaa kaikille lukijoille!

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Maran jälkeistä elämää

Otin tänään ensimmäiset juoksuaskeleet maran jälkeen ja juoksu oli todella kevyttä. Onhan tässä jo reilu viikko lorvittukin. Alkuillasta käytiin perheen kanssa Nummelassa katsomassa yhtä myynnissä olevaa omakotitaloa. Talo oli jollain tapaa kiva, mutta ei kuitenkaan meidän. Sijainti oli ihan Lohjanharjun kupeessa, joten mäkitreenit olisi hoitunut mukavasti. Mutta ei niin ei. Etsintä jatkuu siis.

Mutta asiaan, juoksu kulki tosi hyvin enkä malttanut juosta hitaampaa, vaan annoin jalkojen viedä omaa tahtiaan. Tänään tuollainen 5:30 - 5:45 tuntui olevan juuri sopiva vauhti. Jalassa oli sisäänajetut 2120:t. Ajattelin juosta näillä kengillä lyhyet lenkit ja Kayanoilla pidemmät (2120 aiheuttaa minulle pohjeongelmia, ainakin jatkuvassa käytössä...). Tämä lenkki piti itse asiassa juosta vasta huomisaamuna, mutta alan tulemaan vanhaksi ja haluan nukkua aamulla, joten siirsin sen lenkin iltaan. Että näin. Katsotaan, josko tästä saadaan HCM-treeni käyntiin.

Aika 39:50, matka 7.00, keskiarvosyke 156.

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Tukholma 2008

Vaikka manasin Tukholman maratonin alimpaan helv***iin, niin siitäpä huolimatta sinne ollaan menossa ensi kesänä. Ilmoittautuminen on hoidettu ja matka varattu SMT:n kautta. Oh-hoh.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Torstaiuutisia

Patrol kertoi palauttavansa rahat Kayanoista. Uusia kenkiä en saanut, koska kevään malleja ei enää ollut ja syksyn uudet mallit eivät olleet vielä saapuneet. Intersportista löytyi yhdet, mutta puoli numeroa pienemmät kuin mitä normilenkkarini ovat. Käyn huomenna sovittamassa niitä ja jos ne eivät istu, niin sitten pitää soitella taas pk-seudun urheiluliikkeet läpi ja yrittää löytää sopiva koko. Toisaalta kiinnostaisi kokeilla New Balancea, olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Malli 1222 voisi olla sopiva Kayanon seuraajaksi. Saas nähdä mihin päädyn...

Juoksemaan tekisi mieli, mutta yläselkä on ihan juntturassa enkä sen vuoksi viitsi mennä (--> huomenna fys.terapiaan). Viikonlopuksi ei ole mitään isompaa ohjelmaa, joten ehkä sinne yksi lyhkäinen lenkki mahtuu. Asunnonvaihtoajatuksia on taas alkanut olemaan ilmassa ja mennään sunnuntaina katsastamaan yksi mielenkiintoiselta vaikuttava omakotitalo Veikkolasta. Omakotitaloasuminen on kiinnostava vaihtoehto vuosia jatkuneen kerrostaloasumisen jälkeen ja Veikkola on alueena ihan kiva, tosin meri voisi olla lähempänä. Hinnat hipoo pilviä, mutta Veikkolaa kauemmaksi ei kiinnosta muuttaa. Ja toisaalta, nykyisestä asunnostamme saamme luultavasti miltei saman hinnan kuin mitä maksaisimme omakotitalosta Veikkolassa...comme ci, comme ca...

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Maratonkrapulaa

Hohhoijaa...onpahan varsinainen maratonkrapula päällä. Eilen iski pieni flunssanpoikanen päälle ja olen ollut kotosalla sitä potemassa. Ja kipeää nilkkaa, siellä lienee jokin nivelpussi ärtynyt lauantain nylkytyksestä.

Fiilikset ovat parantuneet koko ajan (aika kultaa muistot, totta tosiaan...) ja jatkoa on mietitty.
HCM olisi luonnollinen jatko Tukholmalle, mutta elokuun puoliväli on vielä helleaikaa, joten se pistää miettimään. Toinen hellemara parin kuukauden päästä ei hirveästi houkuttele. Mutta katsotaan nyt, miten mieli muuttuu kun HCM lähestyy.

Uudet Kayanot on palautettu kauppaan ja odottelen loppuviikosta Patrolin vastinetta asiaan. Jospa loppuviikosta uskaltautuisi lenkille.

Nyt ei muuta kuin lepoa, sitten lisää treeniä ja paino jonnekin 85 kilon tienoille.
Näillä eväillä jatketaan ja ehkä tuloksetkin sitten aikanaan paranevat.

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Tukholmasta

Kotona ollaan, rankka reissu takana. Tiedoksi niille, jotka ei jaksa lukea pidemmälle, niin mara juostiin läpi viiteen tuntiin.

Lauantaina lähdettiin pääkallopaikalle puolen päivän aikoihin ja vallattiin varjopaikka puun alta stadionin liepeiltä. Pari tuntia meni hellettä ihmetellessä ja tankatessa, vettä ja urheilujuomaa kului paljon. Kahdelta sitten koitti startti ja muutama minuutti meni kävellessä ennen kuin päästiin starttiviivan yli. Alku meni joukon mukana juostessa, juoksin parin kaverin kanssa ja erosin heistä parin kilometrin jälkeen - piti päästä juoksemaan omaa vauhtia.
Kympin kohdalla olin jo sen verran jäljessä tavoiteajasta, että muutin tavoitteeksi ainoastaan maaliin pääsyn juoksemalla, kävelyn sallin itselleni ainoastaan tankkauspaikoilla. 25 kilometrin kohdalla keskeyttäminen kävi mielessä, mutta olin jossain Djurgardenin korvessa, josta en olisi päässyt pois muuten kuin kävelemällä, joten oli pakko jatkaa matkaa. Siellä sitten ihmettelin tyhmyyttäni - miksi tällaiseen pitää osallistua ja vieläpä vapaaehtoisesti...??? Oksetti ja oli kaikin puolin paha olla, never again oli koko ajan mielessä.
Se oli matkan vaikein paikka, loppumatka meni nylkyttäessä ja maaliviivaa odotellessa. Västerbronin silta oli paha, mutta ei niin paha mitä olin odottanut. Sillan korkeimmassa kohdassa kävi viilentävä tuuli ja palkitsi kovan kiipeämisen. Viimeiset seitsemän kilometriä oli myös vaikeita eikä tässä vaiheessa loppuajalla ollut enää mitään merkitystä - kunhan maaliin pääsee niin kaikki on hyvin. Lopulta se stadion häämötti edessä ja maalissa oltiin. Teki mieli mennä pötköttelemään nurmikolle, mutta oli vähän kiire bussiin, joka veisi laivalle, joten pötköttelyt sai nyt jäädä väliin.

Tukholman maraton oli kokemuksena ihan ok, mutta yliarvostettu tapahtumana. Reitti ei ollut mitenkään erityinen ja kannustus oli laimeampaa mitä Helsingissä viime vuonna. Järjestelyt toimivat kohdallani hyvin, juomapaikat oli tosin ruuhkaisia ja niissä oli pakko kävellä, jos aikoi juotavaa saada. Nyt on joka paikka kipeä, mutta ei mitään pahempaa. Solisluu vaivasi lievästi koko juoksun ajan. Väsyttää.
Kiitoksia kaikille mukana olleille, kannustajille ja spesiaalikiitokset Vaimolle, joka jaksoi olla mukana hengessä koko raskaan päivän.

Aika 5.00.40, keskiarvosyke 156 (sama kuin viime vuoden HCM:lla).

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Tukholmaan

Tankkaus alkaa olla ohi ja olo on energinen. Kamat on suurimmalta osin pakattuna ja huomenna lähdetään puolen päivän jälkeen kohti satamaa ja Tukholmaa. Foreca ennustaa kovaa keliä lauantaiksi, täytyy vain toivoa, ettei tuo ennustus toteudu:



Tai että tulisi edes kuurosateita jossain välissä. Tukholmassa taitaa olla kyllä suihkuja matkan varrella ja tällä kelillä ne tulevat tarpeeseen. Aikatavoitetta täytyy ehkä haarukoida uusiksi, mutta sen näkee sitten lauantaina paikan päällä.
Raporttia laitetaan tulemaan lauantaina tai viimeistään sunnuntaina. Se on moro.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Aamulenkki

Pistelin Amandan kanssa kevyen, maravauhtia tapailevan aamulenkin meren rannassa. Meri oli tyyni, aurinko paistoi ja lämmintä n. 20 astetta.

Tukholmassa ajatuksena on juosta ensimmäinen puolikas vauhdilla 6:10 - 6:20 ja kiristää tai pitää tuo sama vauhti toisella puolikkaalla. Alla laskennalliset väliajat viiden kilometrin välein vauhdilla 6:16:

5km - 0:31:20
10km - 1:02:40
15km - 1:34:00
20km - 2:05:20
25km - 2:36:40
30km - 3:08:00
35km - 3:39:20
40km - 4:10:40
42km - 4:23:12

Katsotaan sitten maran jälkeen miten hyvin suunnitelmat pitivät paikkansa. Tankkauksen aloitin eilen, söin ja join hieman normaalia enemmän ja maltoa otin 100 grammaa päivän aikana.

Mutta tässäpä tämän aamun statistiikkaa:

Aika 33:46, matka 5.2km, keskiarvosyke 133.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Bad news

Olen viimeisillä pidemmillä lenkeillä kärsinyt olkapääkivuista, esimerkiksi käden normaali heiluttaminen juostessa on kivuliasta ja oikealla kädellä juominen tuottaa tuskaa. Aluksi epäilin ongelman syyksi vuosia sitten katkennutta solisluuta, joka on luutunut hieman vinoon ja tuottaa siksi kipua olkapäähän. Kävin eilen ortopedillä tutkituttamassa olkapään ja röntgenkuvista kävi ilmi, että solisluu on edelleen kahtena kappaleena eikä siellä mitään luutumisia ole koskaan tapahtunutkaan. Lääkäri kirjoitti lähetteen leikkaukseen, jossa solisluu parsitaan teräksen tukemana taas kasaan. Sairaslomaa tiedossa pari-kolme viikkoa ja lopullinen paraneminen vienee muutaman kuukauden. Itse leikkaus tapahtunee joskus loppuvuodesta, riippuen siitä miten ruuhkaa Jorvissa on.

Lähipäiviä ajatellen (=Tukholma) tieto kahtena kappaleena olevasta solisluusta tuli huonoon aikaan. Mielikuvat maratonin juoksemisesta poikki olevan solisluuhässäkän kanssa eivät ole kovin rohkaisevia ja kynnys keskeyttämiseen (jo tässä vaiheessa!) on laskenut huolestuttavalle tasolle. Jos taas pitää jotain positiivista hakea, niin olenhan tuon kanssa elellyt jo yli kymmenen vuotta ilman ongelmia (harrastanut voimailu- ja kamppailulajeja ynnä muuta fyysistä) ja yksi maratonkin on jo takana. Vaan eipä noita oireitakaan ole aiemmin ollut.

Tukholmaan joka tapauksessa mennään ja lähtöviivalla ollaan - aika näyttää sitten päästäänkö sieltä maaliin juoksemalla vaiko keräilykyydeillä...?

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

Aamunavaus

En jaksanut alkaa juoksemaan vetoja, joten juoksin hieman maravauhtista nopeamman, lyhyen aamulenkin. Uusissa Kayanoissa on kantapäässä reikä (samantyylinen vika kuin toisissa kengissä viime kesänä), joten ne lähtee takaisin liikkeeseen. Rakon tuo reikä kuitenkin ehti jo tekemään kantapäähän. Onneksi vanhat kengät on vielä hyvässä iskussa, joten juoksen niillä Tukholmassa...

Aika 37:59, matka 6,5km, keskiarvosyke 146. Hyvä fiilis.

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007

Laatuaikaa

Viikonloppu kääntyy ehtooseen, tulimme iltapäivällä Paraisilta kotiin. Ajomatka väsytti niin kuin aina ja ulkoilmamyrkytyskin vaivasi. Tehtiin pikainen päivällinen (makaronilaatikko) ja lähdettiin sen jälkeen koko poppoo reippaalle kävelylenkille. Kierrettiin Westend myötäpäivään, aurinko paistoi ja linnut lauloi - kesä on tullut. Väsymyskin hävisi sille tielle.
Huomisaamuna taidan juosta vedot, jos vain suinkin jaksan.

Aika01:34, matka 9.3km, keskiarvosyke 106.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Vaimon kanssa

Pikainen iltalenkki vaimon kanssa, juostiin ja käveltiin puolisen
tuntia Paraisilla.
Aika 33:51, matka 4.1km, keskiarvosyke 117